Oodi hang around membereille



Opettajan työ on aavikolla, niin kuin joka paikassa muuallakin, melko totaalista ja se täyttää helposti päivät, illat ja joskus yötkin, koska aina jonkun asian voisi tehdä toisella tavalla tai paremmin. Vastapainoa työlle tarvitaan tai tulee hulluksi tai hankkii itselleen ainakin burn outin. Täällä Qatarissa useimmilla opettajilla on puoliso tai koko perhe mukana seikkailussa, eikä kotijoukkojen merkitystä voi kylliksi korostaa.

Jos meillä koulussa on loistavaa tiimityötä, jonka ansiosta varmastikin on syntynyt  elämänpituisia ystävyyssuhteita, niin samanlaista yhteisöllisyyttä on muodostunut myös kotijoukkojen kesken. Meitä asuu iso joukko samassa tornitalossa ja kun opet ovat töissä, pyörii ” miesten päiväkerho” aktiivisesti harrastamalla pitkiä kävelylenkkejä, tennistä, golfia ja lounastreffejä porukalla. Miesten ”net working” tuntuu toimivan myös erityisen tehokkaasti, sillä usein kuulemme koulunkin asioista ekan kerran puolisoiltamme! Oman tornimme whatsapp-ryhmän kautta tieto kulkee nopsasti ja aina joku ehtii ottaa asioista selvää puolestasi. Ja jos ”Vesan tietotoimisto” ei asiasta tiedä, se ei ole tietämisen arvoistakaan.

Qatarissa jokaisella pitää olla sponsori, jotta täällä voi oleskella. Koska minä olen täällä virallisesti töissä, olen mieheni sponsori ja hänen Qatar id:ssä lukee ammatin kohdalla: none, vaikka hän työskenteleekin etänä Suomeen. Erään nuoren miehen arabiankielisiin dokumentteihin oli lipsahtanut virhe ja hänen ammatikseen oli laitettu housewife. Siitäkös oli riemua irronnut immigration officen työntekijöillä. Hämmentävä tilanne oli melkeinpä epäkohteliasta, varsinkin kun virhe oli heidän omansa. Täällä asetelma, jossa nainen on töissä ja mies kotona on edelleen harvinaista ja vaikeasti ymmärrettävää.

Kotijoukot ovat kyllä pitäneet sponsorit tyytyväisinä. Pyykit on pesty, roskat viety ja astianpesukone aina täytetty ja tyhjennetty. Ruokahuolto pelaa, jos ei home made, niin ainakin Talabatin kautta tilaten. Joku hurja jopa herää aamuisin keittämään puuroa ja kahvia ope-vaimolleen. Tämä todella mukava mies onkin saanut ” Maid” etuliitteen nimeensä, varsinkin kun samainen mies hoitaa kotisiivouksen ja lomamatkojen suunnittelunkin suit sait sukkelaan.

Useat puolisot tekevät etätyötä Suomeen ja ainakin oma puolisoni on  ottanut kaiken ilon irti näistä vähän kevyemmistä työvuosistaan. Hän noudattaa iloisesti soveltaen sekä Qatarin( su - to) että Suomen( ma- pe) työviikkoa. Luonnollisesti niin, että työviikko alkaa maanantaina ja päättyy torstaina. Hänen suosikkipäivänsä on sunnuntai, jolloin opet ovat töissä ja tornissa hiljaista. Dgilehdet tulee luettua huolella ja aikaa pitkälle kävelylenkille auringonpaisteessa on sopivasti.


Jaettu ilo ja kokemus ulkomaan vuosista on aina parempi vaihtoehto, mutta ennen kaikkea on tärkeää, että työnteolle on vastapainoa. Kotona ei tee mieli avata enää työläppäriä iltaisin, vaan on mukavampi lähteä iltakävelylle, istuskella parvekkeella juttelemassa tai lukemassa romaaneja. Minulle mieheni on ollut turvasatamani ja pelastusrenkaani. Olen todella iloinen ja onnellinen, että hän lähti kanssani tälle matkalle ja järjesti työnsä sen mukaisesti. Kahden aikuisen elämä Dohassa on ollut kivaa ja rentoa. Yhteinen ulkomaankokemuksemme on ollut kiva lisä kolmekymmenvuotiselle liitollemme. Yhteistä elämäämme Dohassa tulee ikävä jo nyt keväällä, kun kohtalo puuttui peliin. Sairaudet eivät osaa lukea kalenteria ja siksi loppukevään olemme eri osoitteissa ja huoli varjostaa kirkasta auringonpaistetta. Onneksi olemme vahvoja yhdessä ja erikseen ja puolisoni elämänsä fyysisessä kunnossa päivittäisten kävelylenkkien ansiosta. Onneksi oma hang around memberini ei ole "pruukannut antaa periksi", joten uskomme vahvasti, että hengaamme yhdessä vielä vuosikymmeniä.

















Kommentit

  1. Parhaimmat terkut ja tsempit Jyväskylän golfarilta ja yhdeltä synttärivaimoista

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

H niin kuin haikeus

Qatarilainen kaistanvaihto/ repost

Blogin uusi koti