H niin kuin haikeus



Kaksi kouluvuotta Qatarissa on saatu päätökseen ja niiden myötä siirryn takaisin Suomeen omaan vanhaan virkaani. Viimeiset viikot Dohassa vietin pitkälti pala kurkussa, koska moni asia tuli eteen ”viimeistä kertaa” ja niin monille piti sanoa heipat. Vaikka kansainvälisessä yhteisössä aina  joku lähtee ja tulee, ei se tee jäähyväisten jättämistä yhtään sen helpommaksi. Nyt kun olen ollut kohta kaksi viikkoa Suomessa, hengitys on tasaantunut ja syke laskenut, on aika kirjoittaa Aavikkomaikan viimeinen juttu ja muistella asioita, jotka olivat merkityksellisiä, haastavia tai muuten vaan mieleen jääneitä.

A niin kuin aikaiset aamut. Kaikkeen tottuu, jopa klo 5.30 herätyksiin. 

B niin kuin Bilal Pearl Suites. Tornitalo, jossa asuimme 14. kerroksessa. 

C niin kuin Corniche. Lähes ympyrän muotoinen rantakatu, jossa on aina liikenneruuhka.

D niin kuin Doha. Pieni suuri kaupunki, jonka sky line:ia ei kyllästynyt katselemaan parvekkeelta.

E niin kuin erityisope. Erityisiä oppilaita lienee joka luokassa, mutta erityisen hyviä erityisopettajia on vähän harvemmassa. Q.F.I.Schoolissa minulla oli ilo saada työni tueksi huipputyyppi, jonka avulla ja opeilla saimme luotsattua erityistä tukea kaipaavat oppilaat kouluvuoden läpi iloisella mielellä.

F niin kuin FFFFF eli Four Fifty & Fabulous Finnish Friends. Rakkaat ja tärkeät ystävät, joiden kanssa vapaa-aika sai ihan uuden merkityksen. F:n kohdalle lienee pakko lisätä myös Festival City Mall, jossa tuli tuhlattua sekä aikaa että rahaa.



G niin kuin Good morning, Ms Minna! Joka aamuinen iloinen jälleen näkeminen, kun oppilaani rynnistivät halaamaan minua. Aika kiva aloitus työpäivälle.

H niin kuin haikeus. Haikeus on jännä tunne. Se iskee kun pitää luopua jostakin. Viimeiset viikot Qatarissa tämä taisi olla päällimmäinen tunne, vaikka kovasti odotin myös kotiinpaluuta. H:lla alkaa myös oppilaiden huoltajat, joista osasta tuli lähes ystäviä ja osaa ei juuri koululla näkynyt - edes kutsuttuna.

I niin kuin iltapäiväkerho, jonka ohjaaminen osui kohdalle 1-2 kertaa viikossa. Tätä en jää niinkään kaipaamaan, vaikka aika usein siellä olikin ihan mukavia askartelu- ja juttuhetkiä sellaisten oppilaiden kanssa, joihin ei muuten olisi ehkä tutustunutkaan. I:n kohdalla täytynee mainita myös ilmanlaatu, joka tänä vuonna on ollut kauhistuttavan heikko Dohassa.

J niin kuin juoksumatto. Tuli tutuksi alkusyksystä ja loppukeväästä, kun ulkona oli aivan liian kuuma juosta.

K niin kuin Kyytikopla. Viiden hengen porukka, jonka kanssa kuljimme työmatkat yhdessä lähes päivittäin kaksi vuotta. Matkaseura toimi myös erinomaisena vertaistukena ja terapeuttina, kun päällimmäiset murheet saatiin oksennettua ulos heti tuoreeltaan, eikä niitä tarvinnut sitten enää kotona pohtia. K on omistettava myös kansainvälisille ystävyyssuhteille, joita olen saanut tänä aikana solmia rutkasti.


L niin kuin läppäri, jonka kanssa vietin luvattoman paljon aikaa näiden kahden työvuoden aikana. Läppäri kulki repussa päivittäin koulun ja kodin välillä, sillä harvassa olivat ne päivät, jolln ei vielä illalla pitänyt jotakin vähän valmistella. Ehdin myös olla opettajana yli 20 vuotta, ennen kuin kotitoimistoni varustukseen kuului laminointikone!

M niin kuin Ms ja Mr. Qatarissa kaikkia puhutellaan etunimillä ja Ms tai Mr -etuliitteillä. Se on mielestäni mukava tapa. Tuttavallinen, mutta kunnioittava samaan aikaan.

N niin  kuin naapurit ja National Museum. Meitä asui samassa talossa yli 20 tyyppiä puolisoineen ja perheineen. Naapuriapu toimi sujuvasti, tarvitsit sitten laastaria haavaan tai lapsenvahtia. National museum on todellakin huikein rakennus, missä olen koskaan käynyt.

O niin kuin oppiminen. Aina oppii uutta, kun lähtee pois mukavuusalueeltaan tai vaikka vaan kotoa. Olen oppinut näiden kahden vuoden aikana niin paljon uusia asioita, ettei niitä pysty edes luettelemaan. Oma opettajuuteni on saanut uusia ulottuvuuksia, jotka varmasti seuraavat mukanani tulevina työvuosinani.

P niin kuin PD, PLP, PT. Kyllä kirjainyhdistelmiä riittää, kun ollaan englanninkielisessä yhteisössä. Tässä mainittakoon koulutukset, joita oli lähes joka maanantai. Personal learning plans, joita kirjoitetttin joka ikiselle oppilaalle kolmesti vuodessa. Personal trainer, jonka kotitalomme tarjosi ilmaiseksi talon kuntosalilla. 

Q on tietenkin Qatar; maa, joka on sekä vanhoillinen että moderni. Uskonto on hyvin merkittävässä osassa qatarilaisten elämässä ja rukouskutsut raikuvat monta kertaa päivässä. Monesti mietin, miltä tuntuisi, jos tuo usein rauhoittavalta kuulostava kutsu olisi itsellekin merkityksellinen. Vanhoilliset asenteet näkyvät vaikkapa naisten asemassa ja pukeutumisessa. Toisaalta taas ultramodernit rakennukset ja uuden teknologian hyödyntäminen monissa asioissa kertovat Qatarin seuraavan aikaansa ja pyrkivän maailman tietoisuuteen.

R niin kuin rohkeus. Ensimmäisenä vuotena usein juteltiin siitä, miten rohkeita oltiin, kun lähdettiin tutuista viroista täysin uuteen elämään. Alkuun rohkeutta tarvittiinkin kaikkien hankalien virastoasioiden hoitamiseen ja uuden työn haltuun ottamiseen. Rohkeus kannatti. Nämä vuodet säilyvät muistoissa ikuisesti. R:n kohdalla lienee pakko mainita myös raha. Joidenkin qatarien kohdalla rahaa tuntui olevan enemmän kuin järkeä. Onhan Qatar yksi rikkaimmista valtioista maailmassa.

S niin kuin suojakerroin. Kaksi vuotta Qatarissa - 20 vuotta kasvoilla! Vaikka 50-suojakertoiminen voide olisi ollut päivittäin käytössä. S on siis tietenkin SUN.

T niin kuin tiimi ja ”Tedin Leipomo”. Sain työskennellä ihan mahtavien ammattilaisten kanssa. Melkein käy sääliksi tulevia työkavereitani, sillä rima on asetettu nyt aika korkealle. Työssä säilyi ilo ja innostus, vaikka paiskimmekin välillä hommia liikaakin. ”Leipomo” on tietenkin Ted Bakerin myymälä, jonka vaaleanvihreitä paperikasseja taisi kertyä tämän samaisen pro tiimin jäsenten koteihin melko runsaasti. 

U niin kuin uudet asiat, uudet ihmiset, uudet tavat, jotka kummasti alkoivat tuntua ihan normaalilta arjelta ajan kuluessa. Ja uskokaa tai älkää, mutta talvikuukausina untuvatakki oli niin paikallaan, vaikka lämpömittari näytti yli +20 astetta. Lämpötilan muutos kuumasta illan ”viileyteen” vaati ehdottomasti lämmintä päälle.

V niin kuin viikonloppu, joka tuntui aina ihan minilomalta. Aurinko paistaa joka päivä ja vapaapäivänä voi mennä uima-altaalle loikoilemaan tai lähteä kiireettömälle lenkille meren rantaan. Viikonloppuna saattoi silloin tällöin mennä myös perjantaibrunchille, joka oli isolla porukalla kovasti mukavaa.



W niin kuin words of the week. Lukemaan oppiminen ja opettaminen englanniksi on aika erilaista kuin suomeksi. Viikon sanat ja ulkoa opeteltavat sight wordsit antoivat viikon touhuille sopivasti ryhtiä. Tupla W on tietenkin myös World Cup 2022. Tuntuu, että kaikki mitä Qatarissa rakennetaan, tähtää tuohon jalkapallon megatapahtumaan. Stadionit, metro ja liikennejärjestelyt ovat edenneet vauhdilla.

X niin kuin tuntematon muuttuja, joka useimmiten astui kuvioon, olipa sitten kyseessä mikä asia tahansa . Harvemmin asiat menivät ykkösellä maaliin, vaan aina tuli jotain viivettä tai vaikeutta asioiden hoitoon. Siihenkin tottuu. Edelleen odottelen takuuvuokraani tililleni…

Y niin kuin ystävät. On niin hienoa, että vielä yli viiskymppisenä saa näin paljon uusia ja mahtavia ystäviä. Yhteisöllisyys korostuu, kun työ- ja vapaa-ajan ystävät ovat pääosin samasta porukasta. 

Zzzzzzzz! Kouluvuoden rasitus vaatii nyt verojaan. Parit, kolmet päiväunet ovat olleet ihan normaalia näin loman aluksi.

Yksi ajanjakso elämästäni on nyt tullut päätökseen. Se oli merkityksellinen ja tärkeä monessa mielessä. Nähtäväksi jää, miten sopeudun takaisin ”vanhaan” elämääni. Olen antanut itselleni kertoa, että usein paluu on lähtöä vaikeampaa. Kaikki on tuttua, mutta onko se sittenkään samanlaista. Olenko se sama tyyppi, joka lähti Qatariin vai olenko muuttunut matkan varrella? 

Niin tai näin, Aavikkomaikka kittää ja kumartaa.



Kommentit

  1. Ihana katsaus kuluneisiin vuosiin. Olen iloinen, että sain vierailla siellä kaksi kertaa ja moni blogin kirjaimista tuli koettua itse. T. Anna ��

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Qatarilainen kaistanvaihto/ repost

Blogin uusi koti