Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

Taideterapiaa / repost from May 2018

Kuva
Kevät on jo pitkällä ja kulunut kouluvuosi alkaa vaatia verojaan. Jatkuva sairastelu ei myöskään paranna motivaatiota ja tasaiset toimeksiannot adminin puolelta nostavat stressitasoja yli sallitun rajan. Ja sitten vielä tämä Art Night työryhmä! Mutta kuinkas sitten kävikään? Viiden naisen tehoryhmä osoittautuikin parhaaksi mahdolliseksi terapiaksi juuri tähän kohtaan. Oli mukavaa tehdä jotain erilaista uusien ihmisten kanssa. Ms Ivanian rempseän suoran projektinjohdon alla oli selkeää työskennellä. Alkuun projekti eteni linjoja pitkin tehtävien jaolla ja tiedottamisella. Vasta viimeisillä viikoilla ennen tapahtumaa käärimme hihamme ja ryhdyimme oikein hommiin. Tässä vaiheessa projekti muuttui mukavaksi. Kokoonnuimme leikkaamaan pahvisia ympyröitä esiintymislavan koristenauhoja varten ja samalla - naisia kun ollaan - pidimme palaveria. Varsinainen Martta-kerho kokoontui yhtenä iltana ompelemaan pahviympyröitä pitkiksi nauhoiksi kässäluokkaan. Osa meistä oli hieman mukavuusalu

Koulu on kodin kaveri / repost from March 2018

Kuva
Kodin ja koulun välinen yhteistyö on tärkeä osa koulunkäyntiä. Kansainvälisessä koulussa olemme sikäli onnellisessa asemassa, että näemme päivittäin ainakin osan oppilaidemme huoltajista joko aamuisin tai iltapäivisin. Silloin on aina mukava vaihtaa muutama sana oppilaan edistymisestä tai  päivän kulusta. Suurin osa vanhemmista on todella mukavia ja kiinnostuneita koulunkäynnistä, mutta joukkoon mahtuu myös niitä, joiden osallistuminen on vähän liiankin innokasta. Olen kuullut, että joillekin huoltajille on pitänyt langettaa kielto tulla tiettyihin luokkiin, koska opettajien työskentely alkoi käydä liian hankalaksi näiden vanhempien kanssa, jotka tuntuivat tietävän niin paljon paremmin, miten oppilaita kuuluisi opettaa. Omaan luokkaani on osunut todella mukavia huoltajia, jotka tapasin lähes kaikki jo syyslukukaudella. Ensimmäisen lukukauden lopulla oli Parents’ Conferences Day, jolloin oppilaat eivät olleet lainkaan koulussa, mutta vanhemmat kävivät tapaamassa opettajaa 15-

Normipäivä / repost from February 2018

Kuva
05:15 Herätyskello ilmoittaa päivän alkavan. Jos takana on yhtäjaksoinen uni, se ei ole ollenkaan paha. Menen nukkumaan aina yhdeksään mennessä. Mutta usein etenkin lauantain ja sunnuntain välisenä  yönä(työviikko alkaa sunnuntaina) ajatukset pyörivät tulevassa viikossa ja tuntisuunnitelmissa ja uni on jotenkin ohutta ja katkonaista. Tänään heräsin kuitenkin virkeänä. 06:15 Tapaan kimppakyytiläiseni talon autotallissa. Tänään on minun vuoroni olla kuskina ja pakkaamme tietskarisalkkumme, reppumme, kassimme ja pussimme vuokra-Mazdaani. Miten meillä onkin aina niin paljon tavaraa, kun lähdemme töihin? Liikenne on näin aamuisin ihan hallittavaa, vaikka liikennejärjestelyt saattavat muuttua yön aikana. Tänään huomaamme yhtäkkiä olevamme läheisen ostarin liikenneympyrässä ja ihmettelemme, missä kohtaa ajoimme väärin. Mutta joku olikin yön aikana käynyt siirtelemässä betoniporsaita uuteen järjestykseen ja kaikki  Lusailiin päin menevät joutuivat ajamaan ylimääräisen ”ketunl

Insan Allah - elämää qatarilaisittain/ repost from November 2017

Kuva
Kun muuttaa maahan, josta ei oikeastaan tiennyt juurikaan mitään, eikä ollut koskaan käynyt täällä päinkään, on todella mielenkiintoista tehdä havaintoja ympäristöstä ja elämänmenosta. Alkuun suurin osa energiasta kului kuumuuden päivittelyyyn. Vaikka olin kuullut, että täällä on kuumaa ja kosteaa, en ollut osannut edes kuvitella, millaista täällä silloin elokuun puolessa välissä oli. Nyt kun lämpötila on jo laskenut alle +40 asteen ja uutiset ilmoittavat kesän päättyneen, olen jopa käynyt ulkona lenkillä! Monet asiat täällä ovat jotenkin kahtia jakautuneita. On todella prameaa, kiiltävää, siistiä ja hienoa. Ja sitten toisaalla  on melko rähjäistä, keskeneräistä ja alkeellista. Asun talossa, jonka kylmiksi ilmastoidut käytävät kiiltävine kivilattioineen ja kristallikruunuineen edustavat tätä ”parempiosaisten” puolta. Taloni vieressä rakennetaan uutta tornitaloa ja sen työmaalle tuodaan aamuisin bussilasteittain miehiä töihin. Bussit eivät ole ilmastoituja ja miehet painava

Koulutalossa tapahtuu/ repost from February 2018

Kuva
Kaikenlaiset tapahtumat ovat aina kouluviikkojen suola. Vaikka tapahtumat, etenkin isossa koulussa, vaativat aina paljon työtä, työryhmiä ja palavereita, on tuloksena useimmiten hyvin toimiva koneisto, josta nauttivat lopulta kaikki osapuolet. Meidän koulussa on aina jokin projekti käynnissä. Kouluvuoden tapahtumat listattiin heti syksyllä ja kukin opettaja ja koulunkäynninohjaaja sai itse valita, mihin projektiin työpanoksensa tänä vuonna halusi antaa. Uutena opettajana oli tietenkin aika hankala listautua tapahtumiin, joista ei tiennyt mitään etukäteen ja minä vetkuttelinkin ilmoittautumista niin pitkään, että en joutunut pohtimaan valintaa sen enempää. Tilaa oli ainoastaan Art night - ja Talent Show -ryhmässä. Valitsin näistä kahdesta Art nightin. Art night:ia vietetään vasta toukokuussa, mutta työryhmä on jo kokoontunut pohtimaan teemoja ja vastuutehtäviä. Ryhmää vetää ihana boheemi kuvisope Ms Ivania, jonka innostus tarttui heti muihinkin ryhmäläisiin. Teemana on kierrätys,

#Dohappy/ repost from March 2018

Kuva
Doha, uusi kotikaupunkini, alkaa pikkuhiljaa tuntua tutulta ja hallittavalta paikalta. Kouluelämän lisäksi on pitänyt sopeutua uuteen asuntoon, ympäristöön, hulluun liikenteeseen, melko mielivaltaiseen byrokratiaan, uusiin ihmisiin, ruokiin ja pahaan kahviin. Mutta asioita, jotka tekevät minut iloiseksi ja onnelliseksi taitaa kuitenkin olla huomattavasti enemmän. #Aurinko. Voiko ihminen oikeasti olla huonolla tuulella, jos joka päivä paistaa aurinko? Eipä juuri. Tämän kouluvuoden aikana on ollut kyllä muutamia aamuja, kun koulumatkaa ei ole tarvinnut ajaa aurinkolasit nenällä, mutta niinäkin päivinä aurinko paistaa jo ekalla välitunnilla. Vaikka työviikolla auringossa oleiluun jää melko vähän aikaa, tuntuu joka viikonloppu aivan minilomalta auringossa. #Ystävät. On ihan huikeeta saada uusia ystäviä yli viisikymppisenä. Täällä sosiaalinen ympyrä muodostuu luontevasti työkavereista. Koska koulussamme on paljon porukkaa, syntyy tietenkin pienempiä ja tiiviimpiä porukoita ni