Ms Minna, I'm finished / repost from September 2017

Ensimmäinen on valmis kymmenessä sekunnissa. Toinen on silloin vasta ehtinyt ottaa välineet käteen ja kolmas ei ihan vielä ole kuullut ohjeita. Niin kuin kaikissa luokissa ympäri maailmaa, jokainen oppija on omanlaisensa. Eriyttäminen on siis avainsana. Varsinkin, kun luokalla on kymmenen eri kansalaisuutta, kieltä ja kulttuuritaustaa.

Koulua on nyt käyty vähän toista viikkoa täällä aavikolla. Kaikki me opettajat tiedämme, kuinka rankka on ensimmäinen työviikko pitkän kesäloman jälkeen vuodesta toiseen. Kerro se nyt alkuun vaikka viidellä, niin voit kuvitella, miten väsynyt olin, kun ensimmäinen viikko oli kunnialla hoidettu loppuun. Työpäivät venyivät ja suunnittelu jatkui vielä unenkin läpi pitkin viikkoa. Zero Grade - tiimi teki ihanasti yhteistyötä ja ensimmäisellä viikonloppuvapaallamme saatoimme todeta tyytyväisinä, että kyllähän me tästä selviämme.

Uudet pienet ja supersöpöt ”työkaverini” osoittautuivatkin paljon taitavimmiksi kuin osasin odottaa. Uskomatonta kyllä, mutta parikymmentä 4-5 -vuotiasta teki jo toisena koulupäivänä ihan pokkana pistetyöskentelyä. Viikon äänteemme ”S” tuli tutuksi muovailemalla, multilinkseillä rakentamalla ja valkotaulutusseilla harjoittelemalla. Yhdessä pisteessä luokiteltiin erivärisiä dinosauruksia värikoodin mukaan ja aloittelimmepa yhdessä pisteessä ohjaajan valvomana luokan yhteistä palapelin paloista koostuvaa kuvistyötäkin. Aamupäivän tunnit vilahtivat hujauksessa! 

Ainoat työskentelyn keskeyttäjät ovat vessareissut. Pienillä pojilla tuntuu olevan koko ajan pissahätä. Ohjaajani Annie kerää aina porukan kasaan, kun joku ilmoittaa luonnon kutsuvan. Välillä luokka tyhjenee lähes kokonaan! Jatkossa varmaankin voimme jo luottaa, että osaavat hoitaa vessareissut ilman aikuista. Ainakaan vielä ei kukaan ole meinannut karata omille teilleen.

Välitunnit olemme joutuneet toistaiseksi viettämään sisällä, koska ulkona on liian kuuma! Yli +40 asteessa ei oikein jaksa ulkona leikkiä. Silti muutamat kaverit kysyvät minulta joka välitunti, voisinko viedä heidät ulos. Sisävälkät vietämme joko luokassa tai Zero Unitin käytävässä, jossa on kyllä kivasti tekemistä. On kauppaleikkiä, kotileikkiä, teatteria, junarata ja kirjoja. Meteli luonnollisesti nousee yli sallittujen desibelirajojen, kun 20-50 lasta leikkii samassa tilassa. Tänään liityin itsekin niihin, jotka kaipaavat pihamaalle ja päätin viedä lapset puolen tunnin välkällä ulos. Vesipullot koriin pakattuna marssimme jonossa( jonka olemme juuri oppineet jotenkuten) ulos ja riemu oli ihan suunnaton. Kuumuus ei juurikaan haitannut. Samalla tuli liukumäet putsattua hiekkapölystä nollaluokkalaisten uudenkarheiden PE uniformujen persuksilla.

Ekan kouluviikon suurin hitti taisi oppilaiden mielestä kuitenkin olla Five little monkeys -biisi, joka pelasti ekan musiikin tuntini 13:een vuoteen. Kun aina viisi sai pomppia tasajalkaa apinoina ja yksi lääkäri torui sängystä pudonnutta sormeaan heristäen: ”No more monkeys jumping on the bed”, tuli samalla kerralla hoidettua draamaharjoitus, musiikkiliikunta ja laulaminen. Kuinkahan monta kertaa olisimme sen vetäisseet läpi, ellei koulupäivä olisi loppunut kesken?

Ruokailu koulupäivän aikana on aika erilaista, kuin Suomessa. Suurimmalla osalla lapsista on eväät mukana. Omaan luokkaani tuodaan kanttiinista lämmin ruoka ainoastaan yhdelle oppilaalle ja kas kummaa, hänhän on suomalainen! Lasten eväät ovat todella mielenkiintoisia. Jollain on pelkkää valkoista paahtoleipää, toisella suklaapatukoita ja kääretorttua ja olipa yhtenä päivänä yhdellä pienellä kaverilla pop corniakin eväänä! Ihan paras on kyllä japanilaisen lapsen eväsboksi, josta joka päivä löytyy sushia ja syömäpuikot, joilla pikkumies taitavasti poimii makinsa suuhunsa.

Ensimmäisten päivien parasta antia on ollut oppilaiden ilo, innokkuus ja aitous. Näillä pienillä saattaa mielialat heilahdella itkusta hihitykseen sekunneissa. Vanhempien hyvästely aamuisin on tiukka paikka ja toinen iltapäivällä, jos se oma äiti tai iskä ei olekaan ensimmäisten joukossa hakemassa kotiin. Yleensä joku pieni harhautus puree ja isoimmilta itkuilta on luokassani säästytty. 

Toinen kiva asia, jonka olen pannut merkille, on vanhempien aktiivinen suhtautuminen kouluun ja toisiin vanhempiin. Kun olen kertonut joidenkin lasten ystävystyneen koulupäivän aikana, menevät vanhemmat heti esittäytymään toisilleen ja vaihtamaan yhteystietoja. Kuten aina, kolikolla on tietenkin se toinenkin puolensa, se ei niin kiiltävä. Aika monen lapsen tuo ja hakee koulusta nanny tai driver, joiden kielitaito ei riitä edes pieneen small talkiin. Hiljaa mielessäni toivon, että kotona näitäkin lapsia odottaa lämmin ja turvallinen äiti tai iskä, jolle oppilas voi kertoa päivän kuulumiset.

Vaikka olemmekin jo aloitelleet äänteitä ja matematiikan alkeistaitoja, suurin osa ajasta menee ryhmäytymiseen ja koulurutiinien harjoitteluun. Ryhmässä toimiminen ja oman toiminnan säätely ovat ensimmäisen lukukauden tärkeimpiä taitoja. Eikä vain nollaluokilla, vaan koko koulussa. Mielestäni on hienoa, että rehtori korostaa näitä taitoja ja on monessa eri yhteydessä muistuttanut opettajia käyttämään niihin runsaasti aikaa kouluvuoden alussa. Akateemiset taidot on sitten helppo ottaa haltuun, kun työskentelyilmapiiri on turvallinen ja toimiva.

Koulunkäynti on siis lähtenyt rullaamaan täällä aavikolla. Aamun herätys klo 5.00 on hippasen haastava, mutta kun saa sängyn irti selästä, päivät menevät vauhdilla eteenpäin. Oppilaat ovat koulussa klo 7.30-13. Kerran viikossa meille nollien opettajille napsahtaa iltapäiväkerhon valvontavuoro kahteen asti. Joinakin päivinä on tiimin suunnitteluaikaa ja toisina Personal Developement-koulutusta. Kotiin pääsemme lähtemään viimeistään neljältä. Silloin kyllä Ms. Minna on aika finished!