Saikkua, kiitos / repost

Koko syksyn hiljaisuuden jälkeen on kyllä vähän tyhmää kirjoittaa sairausjuttu, mutta se nyt kuitenkin on niin pinnassa, että menkööt. Palaan syksyn mukavampiin juttuihin heti perään. Nyt kuitenkin kokemuksia sairastamisesta täällä Dohassa.

Kuten Suomessakin loppusyksystä alkaa täälläkin flunssakausi. Lapset pärskivät ja yskivät koulussa estottomasti ja pöpöt liikkuvat vilkkaasti. Pienet oppilaat erityisesti saattavat aivastaa suoraan päin näköä ja ovat muutenkin koko ajan iholla. Taudeilta ei voi välttyä. Viime talvena sairastin monta poskiontelotulehdusta ja ehdin jo onnitella itseäni, että olen pysynyt terveenä, kun tauti sitten iski.

Kuumetta, kurkkukipua, yskää, lihassärkyä ja ääni käheänä. Kuulosti influenssalta. Lääkäriin oli silti suunnattava, koska töihin piti toimittaa sairauslomatodistus. Kävin erikoislääkärillä, joka ei oikeastaan sanonut sanaakaan eikä ollenkaan ollut kuulevinaan kun pyysin influenssatestiä. Tuloksena kassillinen lääkkeitä ja päivä sairauslomaa. En aloittanut antibioottikuuria.

Päivän päästä uusi yritys päästä influenssatestiin. Vaihdoin lääkärikeskusta ja tämä lääkäri suostui testiin. Mutta vakuutukseni ei kattanut sitä. Testi tehtiin ja pakattiin muovipussiin ja lykättiin mulle. ”Vie se labraan, kun saat vakuutusyhtiöltä luvan testiin!” What? Soitto vakuutusyhtiöön ei auttanut. Heidän piti odottaa sairaalan yhteydenottoa. Aikani sairaalan kahvilassa notkuttuani, menin labraan ja ilmoitin, että minä maksan. ”No problem, mam.”

Muutaman tunnin odottelun ja melkoisen hämmentävien kuvioiden jälkeen, sain varmuuden että tautini ei sittenkään ollut influenssaa. Tästä keikasta tuloksena repullinen lääkkeitä ja kaksi päivää sairaslomaa. Tässä vaiheessa minulla ei ollut enää ääntä. Nyt oli kahta eri antibioottia tarjolla. 

Pääsin työpaikalleni viikon viimeisenä päivänä. Yhtään enempää en olisi jaksanutkaan. Yskin ja kähisin. Illalla päätin aloittaa antibioottikuurin ja olla terve sunnuntaina, kun työviikko täällä alkaa. Päivä koulussa vaatii vaan harmittavan paljon puhetta, josta ääniressukkani ei oikein tykännyt. Seuraavana aamuna lähdin kuitenkin normisti töihin ja huomasin vasta autotallissa, että minullahan ei ollut lainkaan ääntä. Ajeltiin kuitenkin koululle, josta sain käskyn lähteä takaisin kotiin.

Tuttu kuvio minulle. Äänen menetys on se minun heikoin lenkkini ja vaatii hiljaisuutta vähintään viikon. Oli siis mentävä uudelleen lääkäriin, sillä lääkärintodistus vaaditaan poissaoloihin. Saldona ”kuonokoppahoitoa” ja uusi antibioottikuuri(kolmas) sekä ruhtinaalliset kaksi päivää sairaslomaa. 

Täällä ei uskota levon parantavan ihmisiä. Droppia vaan lisää ja sorvin ääreen! 

Missään vaiheessa ei otettu verikokeita ja keuhkokuvatkin vaan kun erikseen pyysin. Nyt toivottavasti viimeisen lääkärikäynnin jälkeen saan kuulla sairastavani astmaa! Ja tuliaisina taas kassillinen kaikenlaista inhalaattoria ja antihistamiinia. Voiko bakteeritulehdus muuttua astmaksi kahdessa viikossa? Tämä täytyy varmistaa kun viikon päästä pääsen Suomeen. Raikas ilma ja joulurauha toivottavasti parantavat viimein tämänkin vaivan.